maanantai 30. toukokuuta 2011

10+2= turvotus ja pahoinvointi

No nyt on sitten taas aika nostella paitaa kerran viikossa ja napata kuva. Onneksi otin ensimmäisen kuvan jo 8. raskausviikolla, että näkee oikeasti mistä tilanteesta suurin piirtein lähdettiin. Turvotus on vaivannut vatsan alueella jo viikkoja. Samoin pahoinvointi on ollut seurana joka päivä. Närästys ja heikotus on myös vaivannut. Kaikkea "ihanaa" siis on saanut kestää. Nooa ei oikein tykkää, jos äiti laiskottelee, joten vaivoista huolimatta on vain täytynyt jaksaa. Väsymys ei onneksi ole vaivannut samalla tavalla kuin Nooan raskausaikana.

Tästä voit verrata miltä vatsa Nooan aikana näytti 10+0. Aika paljon pienemmältä.

Tämä on noin lähtötilanne.
Ai turvottaako?

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ensimmäinen neuvola

Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti. Sama neuvolatäti edelleen kuin Nooan kanssakin. Tämä hoitaa edelleen Nooan käynnit. Tuttu täti siis. Käynnillä ei mitään uutta ja ihmeellistä tullut. Aikoja varailtiin ultraan, verikokeeseen ja lääkärille. Laskettuaika on jännittävä 24.12.2011. Synttärilahjaa itselleni siis odotan.

Neuvola kuulumiset:

Raskausviikot: 7+4
Hb: 153
Verenpaine: 114/70
Paino: 60,5 kg
Pissa puhdas
Tiedot Nooan ajalta:

Raskausviikot: 8+3
Hb: 143
Verenpaine: 128/70
Paino: 60 kg
Pissa puhdas